top of page

Miten selvitä korona -haasteesta pienyrittäjänä?

Monet pienyrittäjät ovat jääneet tukien jakamisesta ulkopuolelle. Parin tonnin tuki ei pelasta toiminimi -yrittäjää, jolla on ihan samalla tavalla kuluja omassa elämässään, kuin isompaa liikevaihtoa takovalla osakeyhtiön yrittäjällä. Palkkakulujen rasitetta ei välttämättä kuitenkaan ole, ja tämä on ensimmäinen asia, josta voi olla iloinen kriisin iskiessä. Ei irtisanomisia, eikä henkilöstön huolia ja murheita itselle kannettavana.


Kun koronakriisi iski, tuli monelle mieleen, että nyt kaikki rahan käyttäminen loppuu kuin seinään. Mutta ei loppunutkaan. Ne yritykset, jotka osasivat nopeasti kääntää tilanteen edukseen, saivat hyvän etumatkan muihin nähden. Käsidesi, terassilaudat, tulostimet.. joka puolella alkoi näkyä kuluttamisen suuntautuminen uuteen kohteeseen.


Digituotteiden tekeminen oli monelle ainoa mahdollisuus jatkaa eteenpäin. Monella yrittäjällä oli ollut jo pitkään mielessä, että jotain tarttis tehdä nettiin, mutta vasta kun tuli pakko - alkoi tapahtua.


"Kun yritykset innovatiivisesti tarjoavat palvelujaan netissä, tulee jälleen pienelle yritykselle lisää mahdollisuuksia. Nettikauppa jää toimimaan, kun kivijalka -putiikissa jälleen käy asiakkaita."


Kriisistä selviämiseen pitää olla valmis oppimaan heti uutta. Alustojen vertailu vaatii aikaa ja selvitystyötä. Tuntuu vaikealta ymmärtää eri mahdollisuuksien integroimista yhteen. Kun kriisi iskee, on kuitenkin todella tärkeää rohkeasti ja uteliaasti alkaa perehtymään eri vaihtoehtoihin. Digituotteillakin on monia eri mahdollisuuksia tulla kaupatuksi! Voit tehdä samasta sisällöstä kurssin, luennon, e-kirjan. Mikä tuntuu sinulle helpommalta?


Focus tulee tärkeämmäksi kuin aiemmin. Jos sinulla oli tapana postata kissavideoita ja ammattitaitoa vähän sikin sokin miten sattuu, niin on aika focusoida viestintä osoittamaan juuri sinun suuntaasi. Tämä ei tarkoita lastikaupalla flodausta ja spämmiä, vaan sitä että vihdoin annat kaikkien verkostoissasi ymmärtää syvällisesti mitä palvelua tarjoat ja miten sen voi ostaa (ja mitä se ratkaisee - tottakai).


Jos tuote tai palvelu ei mene kaupaksi niin jotain on muutettava. Ideoi, pohdi, keskustele ja varaa pari tuntia mentorointia, mikäli tuntuu siltä, että olet umpikujassa. Testaa tuotenimiä ja otsikoita, lue huolella feedbackkiä ja luotsaa sen pohjalta suosion suuntaan.


Pienyrittäjällä on aina se hyvä puoli yrityksessään, että tarvitset vain tietyn määrän kauppaa tullaksesi toimeen tiukkanakin aikana. Mikä on sinun määräsi? Katso rohkeasti lukuja ja päätä, paljonko haluat uusia asiakkaita, paljonko voit myydä / tuote / palvelu. Arvioi mihin aikasi riittää.


On selvää, että kaikille yrityksille ei riitä asiakkaita, yrityksiä kaatuu. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse - selviytyjiksi päätyvät ne, jotka uskaltavat sinnikkäästi painaa eteenpäin, uusia ideoita ja teknologiaa soveltaen.


Neuvoja yrittäjälle: Miten selvitä korona-haasteesta


1- Opettele tekemään digituotteita

2- Tutustu alustoihin ja mahdollisuuksiin rohkeasti

3- Tee itsesi tunnetuksi omasta osaamisestasi

4- Kokeile muuttaa palveluasi tai tuotteitasi

5- Seuraa feedbackkiä ja ohjaa suosion suuntaan

6- Ota mentori avuksesi tarpeen tullen

7- Jatka sinnikkäästi eteenpäin



Kuva: Anna Dammert







5 views0 comments
bottom of page